Mie en oo luovuttaja, mutta välillä jätän kyllä asioita kesken. Nyt päädyn kuitenkin luovuttamaan. Nimittäin koulun suhteen.
Oon opiskellu nyt viimoset puol vuotta Lahden kansanopistolla. Opiskelua ois jäljellä vielä se vajaa puol vuotta, mutta mie en vaa kykene opiskelemaa sitä aikaa loppuun asti. Miun pää ei kestä tätä kaikkea. Asumisoloja, opiskelua, luokkaa ja yksinäisyyttä, joka varjostaa ku sadepilvet.
Asuminen sinänsä ei oo ongelma, naapurit toisaalta. Ja toisaalta ne on yks syy jonka takia välillä haluun jäädä. Oon tutustunu ihanii ihmisii, jotka asuu samas kerroksessa ku mie. Mut tuun välillä hulluks ku ihmiset päättää keskellä yötä mennä keittiöön tekemää ruokaa, juttelemaa ja nauramaa. Mie en kaikista tiiä, mut ainaki miulla palaa pinna ku haluis nukkua, mut ei muiden hauskanpidon takia pysty. Kiva et teillä on hauskaa, mutta vois sitä silti muut ottaa huomioon. Ja se hiljasuus tosiaan kestää klo 22-07.
Opiskelussa on omat hyvät ja huonot puolensa. Oon oppinu paljon, mut paljon vähemmän mitä odotin oppivani. Koen myös et miut on monta kertaa laitettu tilanteesee, johon miuta ei oo valmisteltu tarpeeks. Opiskelen/opiskelin siis journalismia, eli on ihan ymmärrettävää, että mennää tekemää haastatteluita ja galluppeja ihmisten ilmoille, mutta oottasin saavani perustavanlaista pohjustusta sitä ennen. En tiiä kuin paljon ihmiset keskimäärin sitä opiskellessaan haluaa, mutta mie oon ainaki sen sortin ihminen, joka haluaa tietää ensin tarkkaan kaiken, ennen ku työntää päätään mihinkää.
Oon siis tuntenu oloni useammin ku kerran hyvin epämukavaks. Toki sillon ku asiat on kuitenki menny hyvin oon ollu tosi ylpee itestäni, mut se ei oo kuitenkaa ylittäny sitä ahistuksen määrää, jota oon kokenu tehtävää tehdessä. On siis kai ihan ymmärrettävää, ettei miun motivaatio ainakaa kasva ajan kanssa. Päinvastoin.
Miun luokka on ollu alusta asti aika hajanainen. Se ei oo sinänsä paha asia, mutta tällä hetkellä tunnen itteni varsin hyljeksityks. Saatan keskustella ruokapöydässä ihmisten kanssa, mutta kaipaan sitä jotain jonka puoleen voisin millon tahansa vähintää koulupäivän ainaka kääntyä. Miulla oli tämmönen henkilö luokalla, mut viikko sitten hänkin lopetti, joten tunnen oloni tosi hylätyks. Ei sillä etteikö miulla olis ketää kaveria nyt luokalla, mut tilanne ei oo ollenkaa samanlainen. Kaipaan semmosta ihmistä joka ymmärtää miuta, jakaa miun ajatuksia, juttelee ja on miun seurana.
Oon nyt parin viikon ajan järkkäilly miun asioita niin et pystyn lopettamaa helmikuun lopussa. Oon jutellu porukoille ja muutanki takas kotiin. Kyselin töitä, mutta ainakaa ihan heti niitä ei oo miulle tarjolla. Todennäkösesti keskityn enemmän valintakokeisii ja siihen, et mihin kouluun meen ensvuonna. Olis mukava jos sais varsinaisen opiskelupaikan opistojen sijaa. Mut en edelleenkää tiedä mitä haluan tehä isona. Journalistia miusta ei ainakaa oo tulossa. Jotenki se nopea tahti ja paine tuntuu ahistavalta.
Aijjon ainaki jonkun aikaa vaan tehdä asioita joista tykkään. Rentoutua ja yrittää löytää taas innostusta tehdä jotain.
Toivottavasti en masenna ketää tällä miun purkauksella.
Huomenna on uus päivä ja mie yritän elää sen mukaan.
Hyvää uutta vuotta kaikille, eihän miusta ookkaa tässä blogissa kuultukkaa vähään aikaan. ♥
